Eläinfysioterapia ja akupunktio etelä-suomen alueella

  • Koiraa hoidetaan akupunktiohoidolla

    Palvelut

    Palveluihini kuuluvat mm. eläinfysioterapia, akupunktio, laserhoidot ja faskiamanipulaatio. Lisäksi ohjaan terapeuttisessa harjoittelussa, joka tarkoittaa suunnitelmallisia liikkeitä, joita tehdään eläimen tarpeiden ja tavoitteiden mukaan.

    Pyrin hoitamaan koiria monipuolisesti jokaisen koiran henkilökohtaiset tarpeet huomioiden koiran ikään ja rotuun katsomatta, on kyse sitten urheilukoirista, terveistä, loukkaantuneista tai operoiduista koirista.

  • Eläinfysioterapeutti Noora halaa saksanseisoja koiraa

    Noora Waltari

    Olen valmistunut fysioterapeutiksi Laureasta 2009 ja eläinfysioterapeutiksi SAMK:ista 2012. Aloitin eläinklinikalla työskentelemällä ja 2013 perustin lisäksi oman yrityksen K9 Fysion. Tavoitteena eläinfysioterapeuttina on olla monitaituri, joka osaa tehdä käsillä töitä, mutta on myös terapeuttisen harjoittelun osaaja.

    Pidän kouluttautumista tärkeänä. Olen käynyt akupunktion erikoistumisopinnot, My Fascia koirien fascia level 1 ja 2 sekä Suomen eläinfysioterapeuttien järjestämiä pienempiä koulutuksia aina kun mahdollista.

  • Eläinfysioterapeutti Noora hieroo koiraa

    Vastaanotto

    Hoidan koiria kotivastaanotollani Pornaisissa, sekä asiakkaiden luona heidän kotonaan. Voit itse päättää, mikä sopii omalle koirallesi parhaiten. Kotivastaanotollani koiran on myös helppo harjoitella vieraassa paikassa olemista, sillä kotiympäristö on usein koirille helpompi tila olla kuin eläinlääkäriasema tai muu vastaava.

    Jos käynti tehdään omassa kodissasi, ei tilaan tarvita mitään erikoista kuin koiran koko huomioiden riittävästi tilaa, matto tai muu luistamaton alusta.

ASIAKASKOKEMUKSIA:

“Tykkään kokonaisvaltaisuudesta eli haastattelu, tutkiminen, liikkeiden katsominen ym. varsinaisen hoidon lisäksi. Erityisesti arvostan kirjallista "raporttia", joita on tässä vuosien varrella kertynyt jo pitkät jutut ja joista voi aina tarkistaa, onko koiralla ollut jokin ongelma jo aiemmin. Monet tällä alalla vain hoitavat manuaalisesti ja se on siinä.”

“Koiran oireilu väheni käyntien jälkeen. Olen myös todella iloinen, että koiran liikkumista ja kehoa tutkittiin monipuolisesti ja sain tietoa koiran kehon tilasta yleisesti.”

“Molemmat koirani saivat apuja sekä akuuttiin että krooniseen vaivaan. Pidennetty kisa-ikää sekä laadukasta elinaikaa.”

“Fysioterapia on agilitykoirille osa säännöllistä kehonhuoltoa. Lisäksi se antaa tietoa koiran kropan ja lihaksiston kunnosta. Jumppaohjeet auttavat omatoimista harjoittelua kotona. Murtumasta kuntoutuvan koiran kohdalla fysioterapia on myös edistänyt kuntoutumista ja antanut tietoa sen etenemisestä.”